Sähköä ei voi syödä, sikaa voi.
Olen syönyt tänään kahdesti kassleria, joten nyt on sikamaisen maukkaan iltasadun aika:
”Olipa kerran Maakuntaliitto, joka havahtui edistämään maakuntalaisten hyvinvointia sekä siten maakunnan elinvoimaisuutta.
Avukseen maakuntaliitto pyysi raharikasta energiamonopolia, jonka omistajiksi myös alueen kuntia sanottiin, vaikkei maakuntalaisille ollut konsernin kassasta edes leivänmurusia suotu. Päinvastoin. Vain Suomen sikamaisimmilla sähkönsiirtohinnoilla oli heidän selkänahkaansa suomittu.
Mutta kaikkivoipaisen Maakuntaliiton armosta oli tilanne kauniimmaksi muuttuva, kun Kangasniemen Huuhtimäkeen – ainakin karttojen tasolla – kaavaillut 300-metriset tuulitornit vaihtuivat vihreän siirtymän airueisiin: (1) 3000:n sian sikalaan, (2) 3000:n naudan navettaan, (3) 3000:n mäkättäjän lampolaan, (4) 30000:n kotkottaisen kanalaan sekä parinkymmenen hehtaarin juurikasmaahan.
Tietenkään viittä Suurta Vihreää ei rakennettu Huuhtimäkeen, vaan ripotellen pitkin kaunista ja uudistuvaa Kangasniemeä. Sikala tuonne, navetta tänne, kanala sinne, lampola jonnekin, ja juurikasmaat hujan hajan minne sattuu. Ja niin loppui kaukomaisten elintarvikkeiden kuskaaminen Kangasniemelle.
Oltiin aidosti omavaraisia – syötiin omassa kunnassa kasvanutta maukasta lähiruokaa – ”kassleria parilla potaatilla” – millä ruokittiin myös vanhainkodin väki, lastentarhan tenavat ja koululaiset.
Samalla myös Kangasniemen hyljätyt laitumet ja peltoraukat saivat elinvoimaisen elämänsä takaisin. Mikäpä sen parempi maaperän bakteeristolle kuin rehti ja reipas elukan paska.
Paskaa lapioitiin myös energiayhtiön noidankattiloihin, joissa keiteltiin niin tuhtia biokaasua, että sen voimalla pähisivät myös Lapaskankaan teollisuuslaitokset tuottaen työssä käyviin kotitalouksiin vakavaraisuutta (sekä kunnan kassaan verotuloja).
Uusia työpaikkojakin vihreä siirtymä tarjosi – ja ties kuinka monta. Ei tullut sikalaan, navettaan, kanalaan eikä lampolaan ainuttakaan robottia. Töitä riitti myös kouluissa viihtymättömille koululaisille, joita ei koskaan kannattaisi väkipakolla koulun penkillä pidätellä.
Ylpeyden aiheeksi kohosi kaiken tämän hyvän ansiosta myös kunnan vanha osuusmeijeri, jonka tiskin alta myytiin kirkonkyläläisille tinkimaitoa sekä muita muovijätteeseen pakkaamattomia elintarvikkeita.
* * *
Iltasatu ei jatku pidemmälle. Toimikoon tämä tarinan tynkä vain pikaisena (ja puolihuolimattomana) muistutuksena, että vaihtoehtoja on usein niin paljon kuin niitä haluaa nähdä. Kuntalaisten, kuntavaaliehdokkaiden, tulevien valtuutettujen (eikä viranhaltijoidenkaan) ei tarvitse mieltää kuntaa vaihtoehdottomaksi umpioksi, jota tulisi ”kehittää” suurpääoman pökerryttämien markkinamiesten itsekkäitä toiveita noudattaen.
Tosin huonojen ideoiden hyvyys on siinä, että niiden pohdiskelu paljastaa, mitä ei kannata tehdä.
Hyvää illanjatkoa ja kauniita unia!
FT, toimittaja Samuli Arkko
Kuntavaaliehdokas nro 54
Missä?
Kangasniemellä
DOC A 